Home EUROOPPA Illallinen toimii kulttuurielämyksenä – ja pohjana lastenkasvatukselle

Illallinen toimii kulttuurielämyksenä – ja pohjana lastenkasvatukselle

by Katja Presnal tammikuu 6, 2017

Kun kahdesta eri kulttuurista kotoisin oleva pariskunta alkaa vanhemmiksi yhdessä niin aika monesta lastenkasvatusjutusta voidaan olla eri mieltä. Amerikkalainen mieheni monesti ajatteli että on jotenkin romanttista puhua meidän tulevista lapsista ennen kuin niitä edes oli, ja kerran kaupassa murojen ohi kävellessä sanoi että hän oikein odottaa että meillä on lapsi, jonka kanssa hän sitten voi syödä Froot Loopseja yhdessä aamiaisella. Sain melkein sydärin. Meillä ensimmäinen riidan poikanen lastenkasvatuksesta alkoi ennen kuin olin edes raskaana. Meidänhän lapsille ei tultaisi syöttämään väri- ja lisäaineita sisältäviä sokerimuroja sitten ollenkaan. Mies ei tajunnut asiaa aluksi ollenkaan – nämähän ovat lapsille tarkoitettuja ja markkinoituja ruokia, mitä muutakaan lapsille sitten syötettäisiin?! Tästä keskustelusta on nyt jo yli 18 vuotta, ja kiitoksekseni voin sanoa että miehen kasvattaminen on sujunut hyvin.

Mutta miten siis todellisuudessa olemme opettaneet lapsille usean maan ruokakulttuuria ja yleensäkin globaalin elämäntavan jolla on helppo nomadina liikkua paikasta toiseen? Opetus ei ole alkanut lentolippuja buukkaamalla, vaan ruokakaupassa käynnillä. Lue miten meidän perheessä lapset ovat oppineet syömään ”oikein” (riippuu keneltä kysyy, eikö?), tekemään ruuasta elämän ilon ja miten se että lapset osaavat itse tehdä ruokaa on auttanut heidän itsenäistymiseen. Matkailevat perheet tietävät, että jos ruokakulttuurin opetusta ei ole aloitettu jo kotona, voi matkalla lasten kanssa syöminen koitua kauhukokemukseksi, kun lapsi ei suostu syömään mitään. Meillä oli myös yksi näitä matkoja, kun nimeltä mainitsematon lapsi oli kaksi-vuotias. Nykyään plussana on että lapset ovat kielitaitoisempia kuin me vanhemmat, ja auttavat myös ruokalistojen lukemisessa joskus.

Keittiöön ja ruokapöydän äärelle keräännytään yhdessä joka ilta

Olemme muuttaneet niin tiuhaan tahtiin Matt’n työn takia, että vanhin lapsistamme, Isabella, on ollut kymmenessä eri koulussa. Hän on nyt lukion toisella luokalla. Muuttojen välissä matkustelemme, ja ei ole tavatonta että siinä välissä asutaan hotelleissa muutama kuukausi ja matkustellaan hieman ennen kuin taas asetutaan jonnekin. Kiertolaiselämä on ollut normaalia elämää. Paikat vaihtuu, koulut vaihtuu, kielet vaihtuu, jos meidän perhe-elämä vielä joka paikassa vaihtuisi, niin että kaikilla olisi uudet harrastukset, uudet urheilutiimit tai uudet partiokerhot, niin en tiedä miten olisimme pystyneet kasvattamaan kolme uskomattoman vastuuntuntoista nuorta.

Tutkimusten mukaan muuttaminen on yksi elämän stressaavimmista asioista, menee jopa avioeron tai työn menettämisen edelle. Olemme muuttaneet keskimäärin 22:n kuukauden välein viimeiset 19 vuotta. (Pitkäaikaisia hotelliasumisia en ottanut tähän huomioon.) Stressin siedätystä on siis harrastettu ahkerasti, silti meidän normaali arki on varmasti keskiverto perhettä tylsempää, stressittömämpää ja hiljaisempaa. Jollain tapaa on pakko koittaa normalisoida meidän elämä, joka ei ole mennyt normaaliin muottiin.

Meidän erittäin epätavallisen elämän todella tavallinen ratkaisu elämän tasoittamiseksi on: illallinen yhdessä. Ja milloin mahdollista, myös aamiaiset ja lounaat yhdessä. Harrastukset, kaverit, kirjastot ja harvemmin myöskään Matt’n tai minun työ eivät saa tulla tämän esteeksi. Siitä olemme aina pitäneet kiinni. Ruokapöydän ympärille keräännytään, päivästä jutellaan, ja usein nauretaan niin paljon että talo raikaa. Ruuanlaitto on itselleni tapa rentoutua, mutta ymmärrän miksei se ole kaikille äideille tapa rentoutua. Itselle isona osana ruuanlaittoa on se että mieheni ja yksi tai kaksi lapsista kerrallaan auttaa ruuanlaitossa, ja keittiöön kokoontuminen on yhtä paljon sosiaalinen tapahtuma, kuin välttämätön arkipuuha.

Meillä ei ole ”sunnuntai-ruualla” ja arjen illallisella juurikaan eroja. Ruoka on meidän harrastus, elämäntapa ja joskus tuntuu että se on liima joka pitää perhettä yhdessä.

Helpoin tapa matkustaa: illallisen avulla

Uskon syvästi ettei tarvitse aina matkustaa kauas kokeakseen elämyksiä, ja illallisaikaan voi mainiosti kokea kulttuuri-elämyksen, ihan vain ruuan avulla. Koska olet esimerkiksi kokeillut uutta ravintolaa kotipaikkakunnallasi tai ajanut jonnekin pelkästään syömään?

Matkailu on avartanut meidän perheen ruokatottumuksia, ja matkoilta aina tuommekin uusia reseptejä, ideoita tai mausteita arkea piristämään. Koska olemme matkustaneet niin paljon, olemme syöneet paljon myös ravintoloissa, mutta arjessa koitamme käydä ravintoloissa mahdollisimman vähän. Parhaita muistoja myös matkoilta on kun olemme vuokranneet taloja, ja hakeneet paikallisista ruokakaupoista ainekset ja kokanneet itse. Kaikki ei ole aina onnistunut, mutta se on ehkä osa juuri sitä ruokaseikkailua, ei tarvitsekaan maistua samalta joka kerta. Huomenna täytyy taas syödä, silloin on uusi mahdollisuus. Kokeilemalla ei oikein menetä mitään, ja usein kokki-kokeilut luovat perheen parhaita muistoja.

Ostamme korkealaatuista ruokaa, ja verrattuna amerikkalaiseen perus-perheen keittiön antimiin meidän kaapeista löytyy eksoottisempia aineksia (suomalaisten perheiden tottumukset eivät ole ihan yhtä tuttuja). Ruokasnobiudesta ei kuitenkaan ole kyse. Mielestäni on ollut yhtä tärkeää opettaa lapsia tekemään sushia ja syömään hummeria oikein kuin miten selvitään ja tehdään hyvää ruokaa edullisesti kaupan tarjouksessa olevista aineista. Hyvä ruoka syntyy rakkaudella.

Ruotsin fika, ja Suomenkin vastaavassa kahvitauossa on kyse muusta kuin vain kahvin juonnista. Pysähdytään, nautitaan, jutellaan, ollaan yhdessä. Ruuan tulee mielestäni tuoda ihmiset yhteen. Amerikkalainen take away-kulttuuri, jossa illallinen voidaan pikaisesti syödä autossa tai harrastukseen matkalla, ei ole minulle mieleen. En syö vain syödäkseni, kokoonnun pöydän ympärille perheen kanssa tekemään elämästämme rikkaamman.

Ruokakaupasta se alkaa

Ruuan ostaminen kaupasta on jokapäiväistä elämää, mutta tarvitseeko sen olla siellä miinus-puolella elämän pakkopullana? Minun mielestäni ei. Kaupassa käyminen perheen kanssa voi olla kivaa. Lasten kanssa se tarkoittaa että lapset oppivat siihen pienestä asti, ja osana opetushommaa tarkoittaa että joskus se ei ole kivaa, mutta siitä otetaan oppia niin että siitä tulee perheelle kivempaa.

Paikkakuntia joissa olemme asuneet ja säännöllisesti käyneet ruokakaupassa on paljon. Mutta täytyy sanoa ettei yksikään maista joissa olemme asuneet erotu sillä että perheet kävisivät enemmän yhdessä kaupassa (tai että se olisi pistänyt silmään). Joskus tuntuu että olemme se outo perhe joka käy yhdessä kaupassa.

Meidän perhe kävi ennen koko viisi-henkinen perhe aina yhdessä ruokakaupassa. Nyt kun lapset ovat jo vanhempia, ja adoptoimme perheeseen koiran viime vuonna, joskus joku jää jo kotiin koiran kanssa tai läksyjä tekemään, ja noin kerran kuussa lähdemme Matt’n kanssa ”deitille” ja käymme erikoisruokakaupoissa ja kauppatorilla kahdestaan. Mutta yleensä kauppaan suuntaa koko perhe.

Pienestä asti meillä oli sääntö että jokaisen kolmesta lapsesta piti valita yksi hedelmä- ja kaksi vihanneslaatua, ja ei saanut valita samaa kuin muut. Ja jos me olimme valinneet jo kärryyn peruskamat kuten tomaatit, perunat, porkkanat, banaanit, niin lasten oli keksittävä muuta. Se auttoi monta vuotta siihen että lapset itse valitsivat mitä söivät (eikä valituksia tullut yhtä paljon) ja siihen että lähtivät uskaliaammin kokeilemaan uusia ruokia. Toki se itselle lisäsi vaivaa kun joskus se tarkoitti uusien reseptien löytämistä kun en itsekään oikein tiennyt mitä joistain vihanneksista kannattaisi tehdä. Tätä leikkiä emme ole leikkineet moneen vuoteen, nyt kärry täyttyy vihanneksista ihan ilmankin. Lapset ovat oppineet mistä kaikesta tykkäävät, ja nyt moni vihannes joka oli vielä 10 vuotta sitten meille eksoottinen, on arkipäivää (kuten bok choy, sitruunaruoho tai eri kurpitsalajikkeet).

Nykyisin on erittäin helppo olla kekseliäs kotikokki. Netistä löytyy kätevästi reseptejä, ja niitä on helppo puhelimen avulla etsiä vaikka kaupassakin. Paras tapa on kuitenkin kun kotoa löytyy monipuolinen perusruokavarasto, ja sitä täydennetään koko ajan. Tällä tarkoitan että kaapista löytyy eri riisi- ja pastalajeja, ruokaöljyjä, ja erikoisruokia ja mausteita, joilla saa helposti ruuasta spesiaalia (truffeliöljyä, tuoretta inkivääriä, saframia..). Meillä myös yleensä aina löytyy kasvamasta ainakin basilikaa, korianteria ja rosmariinia. Hyvää kotiruokaa saa tehtyä perusvihanneksista ja vaikka riisistä ja pavuista, kun käyttää mielikuvitusta, tuoreita yrttejä ja hyviä mausteita.

Valmisruoka on myös kalliimpaa, ja usein epäterveellisempää. Koti kokkailulla on monta hyvää puolta.

Matkusta syömään ja tuo kotiin reseptejä

No ehkä tämä voisi olla jo snobiutta… mutta me myös otamme ruuanlaittokursseja, etenkin matkoilla. Ja viemme lapsia paikkoihin joista ruoka tulee, ja missä se kasvaa. Lapset tietävät miltä näyttää lehmätilalla jossa lehmiä lypsetään, he ovat nähneet miten oliiveista syntyy oliiviöljyä, ja miten hummereita kalastetaan. Tämä voi kotimaassa tarkoittaa että kesällä käydään poimimassa marjoja tai mennään sienimetsään, tai haetaan edes ruoka suoraan torilta ja jutellaan maanviljelijän kanssa samalla.

Meidän perheessä esimerkiksi Italiassa ja Balilla käydyistä kokkikouluista on jäänyt elämänmittaiset muistot, ja rakkaus ruokaan jolla on muutakin merkitystä kuin vatsan täyttäminen. Matkamuistot kirjaimellisesti voimme maistaa uudelleen ja uudelleen tekemällä samaa ruokaa kotona. Kuten sanottu, illallisaikaan matkustaminen sopii meille ihan hyvin, silloin kun koitetaan rauhoittaa meidän perhe-elämää pysymällä kotona. Toivon myös että näillä eväillä ja opeilla lapsemme ovat oppineet taidot joista on hyötyä loppuelämän. On ollut myös uskomatonta nähdä miten ruoka-sivistys on auttanut lasten itsevarmuuden kanssa, ja se että lapset osaavat itse tehdä ruokaa on auttanut heitä itsenäistymään.

Parhaimmillaan matkustaminen on juuri sitä että matkoista ja maailmalta ammennetaan innostusta normaaliin arkeen pitkälle matkalta paluun jälkeen.

Look mom! Olives! Gaby olive picking in Italy.

Postauksessa olevat kokkikoulukuvat ovat Italiasta ja Balilta. Suosittelen lämpimästi Fontanaro oliivitilalla olevaa kokkikoulua Umbriassa, Italiassa, ja Balilla Anika Cooking Class, Kutassa.

Voit tykätä myös näistä