Home ELÄMÄNTAPANA MATKAILU Volvon matkassa: elämämme auton ratissa

Volvon matkassa: elämämme auton ratissa

by Katja Presnal maaliskuu 12, 2017

road-trip-through-Sweden-and-Finland

Viime kesänä tein Volvon kanssa yhteistyössä matkan Ruotsiin Volvon tehtaille, ja yhteistyön tarkoituksena oli promota Volvo Overseas Delivery-mahdollisuutta pohjois-amerikkalaisille kuluttajille, eli siis Skimbaco Lifestylen amerikkalaisille ja kanadalaisille lukijoille. Overseas Delivery on ihan mieletön juttu: amerikkalaiset voivat tilata uuden Volvon paikallisesta autokaupastaan, ja sitten mennä Ruotsista tai muusta Euroopan maasta sen hakemaan, saavat jopa kaksi ilmaista lentoa, ja ajella omalla autolla kunnes laittaa sen rahtilaivaan menemään kohti Amerikkaa. Yhteistyössä oli kyse vain yhdestä reissusta, ja yhden kesän promosta, mutta itselle on aina ollut tärkeää tämän bloggaamisen kanssa että teen yhteistyötä ainostaan brändien kanssa joita voin sydämellä suositella kavereille.  Tällä hetkellä en itse omista Volvoa, mutta halusin silti kertoa teille myös miten Volvo on saanut meidän perheen matkustamaan enemmän usean vuoden ajan!

Volvo-perhe esittäytyy

Lapsena isällä oli montakin Volvoa. Kun synnyin, isä osti sinisen Volvon, ja muistan kun se vaihdettiin oranssiin. Eihän lapsena sillä ollut väliä mikä se auto oli, vaan minkä värinen. Ja olihan se jotenkin ihan yleistä tietoa, että Volvo on turvallinen lapsiperheen auto. Tai ainakin Suomessa. Mieheni Matt kasvoi Teksasissa, ja siellä Volvo löi läpi vasta myöhemmin.

Kun aloimme yhdessä suunnittelemaan perhettä, ja vihdoin saimme ilouutisen että meille on tulossa vauva, niin auton vaihto tuli samantien mieleen. Meillä oli kolmiovinen urheilumallinen BMW ja kakkosautona vanha rupuinen VW Jetta, ja kumpikaan ei  oikein ollut lapsiperheen autoksi soveltuva. Bemariin ei mahtuisi rattaiden sun muiden kanssa, ja rupuinen 80-luvun Jetta — no se nyt ei vaan tuntunut edes turvalliselle!

Asuimme silloin Saksassa, ja Matt oli U.S. Armyn palveluksessa. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa auton ostoon: ostaa saksalaisesta autokaupasta auto, ja maasta pois muuttaessa myydä se, tai ostaa diplomaattimyynnin avulla jo suoraan USA-speksinen auto, joka voitaisiin muuttaessa takaisin Amerikkaan viedä myös mukanamme. Onneksi kuulimme saman tien että Volvolla oli Saksassa diplomaattimyynti, ja saimme heidän Volvo Diplomat & Expat Sales-ohjelman kautta tilattua uuden Volvon, ja samaan hintaan kuului myös auton Amerikkaan kuljettaminen, sitten kun muutto tulisi ajankohtaiseksi.

Meille kävi hieman kurjasti… tilaamamme punainen Volvo V40 ei tullut ajoissa… Matt oli lähdössä Kosovoon sotakomennukselle, ja minä Suomeen viimeisten raskauskuukausien ajaksi, ja aikaa ei oikein ollut odottaa. Ja punaisen tilalle saimmekin sinisen Volvon, ja meistä tuli Volvo-perhe, pari päivää ennen kuin Matt lähti Kosovoon.

Pian sen jälkeen oli aika tehdä ensimmäinen pitkä automatka Volvolla. Rakas ystäväni Petriina lensi Suomesta Saksaan, ja ajoimme Bavariasta Pohjois-Saksaan, josta suuntasimme rahtilaivalla Suomeen. Tämä ensimmäinen perhe-Volvolla tehty automatka kuvaa aika paljon jo Skimbacoa ajatusmaailmana, vaikka vuosi olikin 1999 ja Skimbaco ei ollut vielä edes unelmana. Reissu oli itselle aika rankka — aviomieheni oli juuri lähtenyt Kosovon sotaan, ja pelotti. Olin 24-vuotias, ja matkalla Suomeen synnyttämään meidän ensimmäistä lastamme, mukana vain mitä siihen siniseen Volvoon mahtui, ja tietysti koiramme Frank. Unelmoin tulevaisuudesta jossa meidän perhe muuttaa Amerikkaan, ja matkustelee ympäri maailmaa, mutta sillä hetkellä kaikki tuntui kaukaiselta, ja oli vain se sininen Volvo joka kiisi autobahnaa Saksassa. Ja vaikka kyyneleet olivat herkässä… niin valitsin nauramisen. Mukana oli ihana ystävä, ja nauroin sen reissun aikana enemmän kuin pitäisi olla laillista nauraa ajaessa. Elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee, ja joskus on todella rankkaa, mutta halutessaan näistä rankoista ajoista voi tehdä uusia suuria seikkailuja, ja elää ne täysillä. Ja tuo ensimmäinen perhe-Volvolla tehty matka opetti – aina voi tehdä elämään muutoksia, ja halutessaan tehdä rankoistakin elämäntilanteista parhaan mahdollisen.

Our first Volvo!

Ja sitten vuosi, ja koko vuosituhat vaihtui, ja oli vihdoin odotettu vuosi 2000. Kevät alkaa, mutta tuntuu että eletään talven lumisimpaa aikaa, ja Matt tulee Suomeen. Yhdessä odotamme koska ensimmäinen lapsemme syntyy tähän maailmaan. Kuva otettu yhtenänä näistä viimisistä päivistä ennen Isabellan syntymää. Kun sanoin rakkaalleni ”you need to shovel the snow, what if the baby is born today and we need to drive to the hospital”.

Ja sitten Isabella syntyi, ja meistä tuli ihan oikea perhe. Matt lenti takaisin vielä Kosovoon usean kuukauden ajaksi, ja kun Isabella oli kolmen kuukauden ikäinen, pakkaan Isabellan, Frank-koiran, ja ison kasan vauvan tarvikkeita autoon, ja huristelin takaisin sinne Bavariaan.

Roadtrips in Germany

Matt saapui turvallisesti Kosovosta kotiin, ja meidän pieni Volvo-perhe pääsi nauttimaan arjesta Saksassa, ja tekemään paljon seikkailuja ja  autoreissuja ympäri Keski-Eurooppaa, ja usein myös takaisin Suomeen. Volvoon piti hankkia kattoboksi jotta mukaan mahtui matkaavan perheen kamat.

Automainoksissa tunteelliset perhekohtaukset aina tuntuu itseä enemmin ärsyttävän kuin ihastuttavan, koska itselle auton osto on aina enemmän järki- kuin tunneostos, mutta nyt kun muistelen näitä vuosia taakse päin, olemme aina olleet todella kliseinen automatkailuperhe, ja siihen ensimmäiseen Volvoon liittyy niin paljon muistoja, ja seikkailuja, jotka ovat todella oleellisia meidän perheen tarinalle ja rakkaimmille muistoille.

Katja and her first Volvo

roadtrips in Germany

Juuri ennen kuin muutimme Saksasta Amerikkaan… perheemme kasvoi Gabriella-neidin verran. Gabriella oli vain kuusi-viikkoinen kun kaikki tavaramme pakattiin kontteihin ja myös Volvo lähti samalla ylittämään Atlanttia. Tavaramme menivät suoraan New Yorkiin, mutta Volvo matkasi Teksasiin, josta aloitimme muutaman kuukauden seikkailun ennen kuin asetuimme New Yorkiin, mistä ostimme ensimmäisen talomme. Olimme nomadeja vuonna 2002, aikaa ennen Instagramia ja digitaalista nomadiutta. Kaikki mitä oli mukanamme mahtui siihen siniseen Volvoon, ja Frank-koiran tilat sen kuin pienenivät takaluukussa, mutta silti hyvin meni.

Olimme Teksasissa sukuloimassa ja vietimme pari kuukautta Alabamassa, jossa Matt kävi jatkokoulutusta. Teimme viikonloppureissuja Floridan rannoille, ja  teimme ensimmäinen taianomaisen perhematkan DisneyWorldiin koko perheen kanssa. Se oli niin maaginen reissu, että meidän perheeseen syntyi Kristian 9 kuukautta sen jälkeen.

Sininen Volvo oli matkannut ensin ympäri Eurooppaa, sitten ympäri Amerikkaa, ja hyvin jaksoi mukana.

girls-and-volvo-in-new-york

Tytöt kasvoivat, ja perhe kasvoi Kristianilla. Pidimme yhä Volvon, mutta kun kaikki kolme lasta olivat autoistuimissa, ja takakontiin piti mahtua isot tuplarattaat, Volvo jäi perheelle liika pieneksi, ja jouduin ajamaan kaksi vuotta isolla Ford Expeditionilla, johon taas mahtui koko perhe mukaan pidemmillekin automatkoille.

New York vaihtui Ohioksi, ja taas uuden kodin pihalla oleva iso Ford otti niin paljon aivoon, että aloin miettimään vaihtoehtoja, ja joko mahduttaisiin isompaan Volvoon. Ja silloin sitten kuulinkin ekaa kertaa Volvo Overseas Delivery-ohjelmasta, jonka avulla voisimme tilata uuden Volvon ja käydä se hakemassa Euroopasta. Ajoitus oli täydellinen, Suomen ikävä olikin jo kova.

 

Lähdetään ostamaan uusi auto!

Matt oli jäänyt armeijasta pois, ja lensi Clevelandissa uutishelikopteria. Kurkkaa helokopteriin sisälle — Kristian tiesi jo taaperona että hänkin haluaa lentäjäksi. Silloin meidän perhe harvemmin kuitenkaan lensi minnekään, vaan automatkailu oli se meidän juttu.

Kris in a chopper in Cleveland

Elettiin jo vuotta 2005, ja emme olleet käyneet Euroopassa sen jälkeen kun Kristian oli ollut vastasyntynyt, ja Saksasta muutosta oli jo monta vuotta. Vuodet olivat menneet nopeasti pienten lasten kanssa. Onneksi löysimme tuon Volvo Overseas Deliveryn, koska en usko että muuten meillä olisi edes ollut varaa ostaa uutta Volvoa saman vuonna kun viidenhengen perhe matkasi Suomeen. Tilasimme uuden auton, ja saimme kaksi ilmaista lentoa Suomeen. Samalla pyysimme toimittamaan uuden Volvon Helsinkiin. Pääsimme vihdoin takaisin Suomeen!

Kids in Turku islands

Oli todella helppoa hakea tilaamamme Volvo Helsingistä Volvo-liikkeestä, ja sitten saimme ajella sen kanssa reissun ajan. Nautimme Turun saaristosta, ja sitten suuntasimme Tukholmaan, josta Volvo sitten lähti laivalla kohti Amerikkaa.

Kuvassa meidän uusi perhe-Volvo, matkalla Suomesta Ruotsiin. Monelle ehkä tuttu tapa matkustaa, mutta meille se oli todellista luksusta olla Suomessa ja Ruotsissa, siinä elämäntilanteessa automatkailu ympäri Usaa oli paljon normaalimpaa meille.

Volvo going on a ferry in Finland

Koko perhe ihastui Tukholmaan ihan uudella tavalla, ja siitä meidän ensimmäisestä Tukholman reissusta on monia ihania muistoja.

matt-in-stockholm-2005

Vannoimme että kun lapset olivat isompia, tulisimme takaisin Ruotsiin, vaikka helposti kaikki vierailut aina keskittyivätkin Suomeen tulemiseen.

girls-in-stockholm-2005

Uusi V70 vei meitä ympäri Usaa

Vaikka jossain vaiheessa ehkä ajattelimme että asettuisimme asumaan Ohioon elämään pidemmäksikin aikaa, etenkin kun siellä myös asui ihana ystäväni Anna, joka oli lapsuudessani siskoni ystävä, ja siis samalta paikkakunnalta kuin minä kotoisin. Annan perheessä oli samanikäiset lapset kuin meillä, ja sillä että ensimmäistä kertaa usean vuoden ulkomailla asumisen aikana mulla vihdoin oli suomalainen kaveri, oli iso merkitys.

Mutta… asuimme Ohiossa ainoastaan vuoden. Muutimme sieltä Tennesseehen, vain todetaksemme että Teksasin ja Alabaman olisi pitänyt opettaa tarpeeksi, etelän osavaltiot eivät ole meitä varten.

Moving truck on the highway

Näistä ajoista on paljon muistoja jotka näyttää tältä…. maantietä, ja  muuttorekkoja.

Tennesseestä suuntasimme kohti Coloradoa, jonne siis muutimme vuonna 2006, ja jossa Skimbaco sitten saikin nimen ”Skimbaco” ja skimbaaminen Coloradossa oli tapa jolla elimme täysillä muutaman vuoden ajan.

volvo-ski-family

Coloradossa Volvo pakattiin suksilla ja mentiin rinteeseen niin usein kuin voitiin.

volvo and skiing

Mutta silloin jo ihmiset usein kysyivät, mikä oli ollut meidän lempipaikka asua siihen mennessä, ja aina vastasin että kaikki ja ei mikään… Onnellisuus on niin itsestä kiinni. Vaikka ”skimbaaminen Coloradossa” oli meille se yksi tapa, nautimme samalla tavalla Saksassa asumisesta, ja New York oli ihan omiaan. Jokainen rakentaa oman ”skimbaconsa.”

 

Volvo on the mountains

Meidän valkoinen perhe-Volvo jatkoi kanssamme Amerikan valloituksessa.

road trip pics

Meidän elämässä moni näistä seikkailuista vaan tapahtui Volvon kyydissä. Usein se nauratti, mutta joskus autossa istuminen myös puudutti.

kids-in-the-backseat

Vihdoin tuli aika myös muuttaa Coloradosta takaisin New Yorkiin, ja tehdä uusi muutaman kuukauden kestävä automatka läpi Yhdysvaltojen.  Surullisena tapahtumana oli että Frank-koira ei enää ollut mukana uudessa seikkailussa – muuta kuin tuhkana laatikossa Volvon istuimen alla. Koko elämämme, ja kaikki mitä oli tärkeää, oli taas pakattuna Volvoon.

Kurja juttu  myös tällä automatkalla oli että rakkaaseen Volvoon murtauduttiin kun oltiin vasta aloitettu matka. Olimme Albuquerquessa, New Mexicossa, kun Volvoon murtauduttiin. Vaikka onneksi olin tuonut hotellihuoneeseen sisälle paljon tärkeimpiä juttuja, olin unohtanut autoon yhden tärkeän laukun: se missä oli kannettava tietokoneeni ja kovalevy, jossa Coloradon vuosien digitaaliset valokuvat. Onneksi on muutama jäljellä, ja onneksi olin jo pari vuotta blogannut siinä vaiheessa, jotta netissä oli julkaistuna muutamia perhekuviakin!

Muutto Ruotsiin

Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu… ja meille suurimpana yllätyksenä tuli mahdollisuus muuttaa Ruotsiin. Olimme olleet New Yorkissa kolme ja puoli vuotta, kun vihdoin tuli mahdollisuus palata Eurooppaan. Siinä vaiheessa tein paljon töitä NYC:ssä, ja olin juuri menossa tapaamiseen kun Matt pikaisesti soittaa:
”my boss just asked if I wanted a job in Sweden. He needs to know now. Leaving in one month.”

Vaikka Volvon osto matkasta oli jo monta vuotta, se oli jäänyt viimeiseksi Euroopan matkaksi koko perheelle koska olimme muutelleet ja matkustelleet ympäri Amerikkaa. No kyllähän siinä itku tuli… ja vastaus oli tietysti iso kyllä – ehdottomasti lähdetään Ruotsiin.

Meidän valkoinen Volvo V70 oli vuoden 2006 mallia, ja aina ajattelin että annamme sen Isabellalle kun hän täyttää 16 vuonna 2016. Isoin luopuminen koko muutossa itseasiassa oli kun meidän piti luopua Volovosta!! Muistatko kun kerroin Annasta Ohiossa….? Anna itseasiassa lensi New Yorkiin vanhimman tyttärensä Isabelin kanssa, ja meillä oli hauska tyttöjen (plus lasten) viimeinen viikonloppu NYC:ssä ennen muuttoa. Ja Anna osti Volvomme, johon hänkin olis ihastunut jo silloin kun ostimme sen Clevelandissa asuessamme. Volvo palautui Ohioon kun me lähdimme Ruotsiin.

Kids back in Stockholm

Vihdoin päästiin takaisin Ruotsiin.

Volvo fani läpi elämän

Ehkä uskomatonta… mutta Volvo tarinamme melkein loppuu tähän. Viimeisen viiden vuoden ajan meillä on ollut käytössä vuokra-autoja osana Matt’n työsopimusta, ja olemme vain ostelleet kakkosautoja käteisellä, ja valitettavasti Volvoa ei ole löytynyt. Kun kävimme Volvon tehtailla viime kesänänä, niin kuulin että Volvon turvatavoitteena on tehdä autoja vuodesta 2020 alkaen joissa on niin turvallista matkustaa ettei kolarinkaan sattuessa voi kuolla. Jo nyt haaveilen Volvo V90  vm 2020 ostamisesta.

Jossain vaiheessa pitää myös kertoa enemmän siitä Volvo-seikkailusta joka meillä oli Ruotsissa viime vuonna.

Ja siis jokaisen Volvo-fanin  halutuimpiin tapahtumiin kuuluu myös Volvo Ocean Race, eikö? Kun asuimme New Yorkissa vuonna 2015, ja Volvo Ocean Racen yksi etapeistä oli Newport, Rhode Islandilla, pääsin yhdeksi päiväksi purjehtimaan ihka oikean Volvo Ocean Race-purjevenetiimin kanssa, ruotsalaisen SCA-joukkueen kanssa. Olin joukkueen mukana purjehtimassa Newportin-päivä kisassa…

Volvo Ocean Race

ja siis arvatkaa… voitin jopa mitalin kun olin ”tiimin jäsen”.

En ottanut sitä vastaan purjehduksesta, koska olin siellä purjeveneessä vain painona ja roikuttelin jalkojani reunan yli, ihan kuin olisin tiennyt mitä olin tekemässä. Otin mitalin vastaan siitä että olin fanittanut Volvoa niin monta vuotta, ja auttanut niin montaa Skimbacon lukijaa vuosien verralla suunnittelemaan oman Volvon hankinta matkan Eurooppaan.

Mitä tästä opimme?

Vaikka siis tämä nyt oli lähinnä meidän perheen tarina, niin haluaisin ehkä innostaa ajattelemaan perheen autoa ja autonostoa uudella tavalla. Voiko autonosto itsessään olla matka? Monet Suomesta matkaa Saksaan ostamaan autoa. Tai onko se auto yksi tärkeä osa määrittämään minne ja miten matkaa tehdään? Itseä innostaa myös Suvi Höydenin pakuseikkailut.

Ja mitä tulee bloggaamiseen… Olen siis ihan mielettömän kiitollinen näistä yhteistöistä joita olen Volvon kanssa tehnyt, mutta esimerkiksi tämä postaus ei ole mitenkään sponssattu. Halusin myös raottaa ovea niin markkinoijien puolelta, kuinka tärkeää on valita bloggaajia jotka ihan oikeasti myös ostavat firmasi tuotteita, kuin myös bloggaajille muistuttaa että kun muille tarjotaan näitä mahdollisuuksia – niin ehkä siihen on hyvä syy. Voitte varmaan arvata että meidän perhe on kuluttanut enemmän rahaa Volvoihin kuin mitä olen hyötyinä yhteistöistä saanut.

Ja lukijoille etenkin jotka eivät ole alalla: kun minä teen blogiyhteistyötä brändien kanssa, takana on usein tälläinen pitkä fanitustarina takana. Ja usein kuin luet blogeista miten joku bloggaaja on saanut jotain ilmaiseksi tai tekee yhteistyötä yritysten kanssa, siellä voi olla samanlainen rönsyilevä tarina takana. Näemme usein netin kautta vain pienen kurkkauksen.

Save

Save

Save

Save

Voit tykätä myös näistä

41 comments

Tiia/ReiseReise maaliskuu 18, 2017 at 14:27

Mä olen lapsena istunut usein Volvojen kyydissä, sillä mun pappani vannoi niiden nimeen (tällä hetkellä Volvoa ei ole). Oli kiva lukea teidän elämästä, muistoista. :)

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:26

Kiitos kun luit <3

Reply
Susanna/Matkapatonki maaliskuu 18, 2017 at 12:19

Olen meistä se huonompi osapuoli kommentoimaan autoja, Mikolla olisi tähän postaukseen varmasti parempia mielipiteitä :D En ole juurikaan autoihminen, mutta kyllä minäkin muistan vanhempieni autot, joiden takapenkillä lapsena vietin aikaa. Isäni Dodgen kyydissä ajeltiin monet kesäreissut huvipuistoihin ja äitini Samaran takapenkillä kuuntelin c-kasetilta Anna Hanskia. Hauskaa, miten tuollaiset pienet hetket jäävät lapsuudesta mieleen! Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla ei ole mitään tunnesidosta autoonsa ja niitä vaihdellaan kuin alusvaatteita. Itse hankin uuden auton viime vuonna ja voi kuinka vaikea olikaan luopua edellisestä!

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:27

No just niin — autoon tulee juuri näiden muistojen takia tunnesiteitä!

Reply
Merja/Merjan matkassa maaliskuu 18, 2017 at 12:05

Olipas mieletön tarina! Volvoa ei meidän perhessä ole koskaan ollut, olemme enemmän Volkswagen tyyppiä, mutta hauskasti Volvo on teidän matkassa kulkenut. Mutta eniten olen kade Volvo Ocean Race purjeveneeseen pääsystä. Sinne minäkin haluaisin..

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:27

Se Ocean Race oli kyllä yksi parhaista jutuista jota olen koskaan bloggaajana tehnyt, ja siis olen mm tavannut George Clooneyn Oscars red carpetilla… ja Volvo Ocean Race kyllä voittaa senkin.

Reply
Sannahof // Unelmamaja maaliskuu 18, 2017 at 08:17

Ensin mietin, että nyt osui aihe ihan ohi, mutta kun aloin lukea, tempaisi se minut mukaansa. Olen itse perheestä, jossa kaikki kesälomareissut heitettiin autolla, milloin Volvolla, milloin Pösöllä. Vietin ensimmäisen kesäni Suomessa, kun olin 10-vuotias. Siihen saikka kaikki kesät oli menty autoreissuilla ympäri Eurooppaa ja onneksi myös muutamana kesänä tuon Suomi-kesän jälkeenkin. Eli loppupeleissä tekstisi oli hyvin samaistuttava ja herätti ihania muistoja myös täällä.

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:29

Kiitos kun luit!! Ja just niin – loppujen lopuksi kyse millaisia muistoja autot ja automatkat herättää, ja siksi sillä ajopelillä on joskus merkitystä!

Reply
Meidän matkassa / Monna maaliskuu 17, 2017 at 17:19

No nyt oli kyllä niin ihania tarinoita kerrakseen ja hauska lukea myös omista seikkailuistasi kuinka olet saanut asua noin monessa erilaisessa paikassa. :) Tuon kun aina muistaisi että onnellisuus on juuri sinusta itsestäsi kiinni!

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:30

No just niin, ja itse olen onnellinen että opin sen tarpeeksi nuorena :)

Reply
Kati / Lähinnä Kauempana maaliskuu 17, 2017 at 17:03

Ehkä paras juttu mitä olen pitkään aikaan lukenut! Ihana, melkein elin teidän historiassa mukana. Olette kyllä melkoinen perhe, en voi muuta sanoa kuin iso hatunnosto ja kumarrus! Vitsit, meillä on joskus hankaluuksia ajaa Helsingistä Keski-Suomeen, niin te vaan pikkuvauvojen kanssa ajelette Suomesta Saksaan ja sinne ja tänne! Huh! Ja muutenkin, miten koko perheeltä tarvitaan tietynlaista asennetta elämään ja luonnetta, että pystyy noin liikkuvaiseen elämään. Että osaa jokaisessa paikassa löytää ne tarttumapinnat, että kokee olevansa kotonaan – kun on kaikkialla kotonaan. Ja ei missään – kuten varmaan tähän sanoisit. Sitten nuo kuvat, aivan ihana perhe sinulla! Kiitos vielä tästä, tätä oli todella ilo lukea. Hienoa, että jaoit tarinasi kanssamme. Ja vaikka minulla ei ole mitään tunnesidettä Volvoon (mun perhe on ollut aina ja ikuisesti Japani-autoihin kallellaan – ajamme tälläkin hetkellä kolhuisella perhe-Corollalla) niin tämän perusteella voisin vaikka kävellä Saksaan ostamaan Volvon. :D

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:31

Harjoittelu tekee mestarin, niin myös lasten kanssa matkustelussa :) Kiitos todella paljon että luit ja jätit ihanan kommentin <3

Reply
Heidi / Maailman äärellä maaliskuu 17, 2017 at 14:38

Ihana tarina, jossa Volvo kulkee hienosti johtomotiivina läpi tekstin. Ihania seikkailuja myös ja erityisesti nämä vanhat kuvat hymyilyttävät. Vaikken ole yhtään autoihminen enkä ymmärrä merkkihypetystä (paitsi joo, olen ajatellut, että JOS ostaisin auton, haluaisin kaksivärisen Fiat 500:n, jossa olisi lisävarusteena kahvinkeitin – haave jolla mieheni aina nauraa), olen viime vuosina innostunut kaikkein eniten juuri road tripeistä. Ja seuraava road trip on onneksi jo ihan kulman takana <3.

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:32

Okei, siis mistä saa Fiateja johon saa kahvinkeittimen??? HALUUN! Ehkä kun lapset on muuttaneet pois ja on vain mies, koira ja minä niin mahduttaisiin. Ja se kahvinkeitin.

Reply
Terhi / Muru Mou maaliskuu 17, 2017 at 14:33

Ajattelin otsikon luettuani, että ei minua kyllä oikein mitkään autojutut kiinnosta. Mutta tällaiset kiinnostaa! Aivan ihana tarina, ja mielenkiintoisin lukemani autojuttu koskaan! Kiitos tarinanne jakamisesta :) Aikamoisia käänteitä on kyllä teidän elämässä ollut – ja Volvot monessa mukana :)

Reply
Katja Presnal maaliskuu 19, 2017 at 15:32

Kiitos kun luit <3

Reply
Heidi/Himomatkaajan Turinoita maaliskuu 17, 2017 at 02:28

Ihana tarina ja olit saanut näppärästi Volvon sidostekijäksi juttuun mukaan! Tämä on juuri sellainen postaus jota kannattaa näyttää lapsille kun he ovat vanhempia (jolloin heitä yleensä sukunsa historia kiinnostaa). Ja nuo ”vanhat” kuvat sopivat juttuun äärimmäisen hyvin. Erityisesti mieleen jäi tuo otos jossa on viidet laskettelusukset nojaavat autoon. ;)

Reply
Lotta | Watia.fi maaliskuu 16, 2017 at 22:04

Ihana tarina! Mainio päästä lukemaan teidän tarinanne. Ja hyvä muistutus loppuun markkinoijalle, lukijalle ja bloggaajalle.

Automatkailuun olen viime vuosina ihastunut ja aivan varmasti tulevaisuudessa munkin seikkailuihin tulee liittymään auto. Ehkä jonkinlainen hippivan haaveissa siintää, mutta nähtäväksi jää!

Reply
Heidi / Seikkailujen helmiä maaliskuu 16, 2017 at 18:43

Uskomattomia seikkailuja teän elämään on kyllä mahtunut. Tähän sun tekstiin jäi koukkuun. Mielenkiintoista luettavaa! Itekin tykkään autoreissuista. Niissä on sitä jotakin.

Reply
Johanna Hulda / Vida de Estrada maaliskuu 16, 2017 at 13:08

Kaikenlaista reissua ja tapahtumaa sitä onkaan Volvoihin liittynyt teidän perheen elämässä. Elävästi tuli noista lapset takapenkillä -kuvista mieleen kaikki omankin lapsuuden autoreissut, pikkuveli turvakaukaloineen keskipenkillä. :) Kiva muistutus myös siitä, että ne yhteistyöpostausten vakuuttelut miten tehdään töitä vain brändien kanssa joita muutenkin hankittaisiin, ei ole pelkkää sanahelinää.

Reply
Katja/jumalainenseikkailu maaliskuu 16, 2017 at 05:58

Minulle auto on vain pakollinen saastuttaja, joten vähän pitkin hampain aloitin lukemaan juttua. Mutta sitten kiinnostuin, en kylläkään autoista, mutta seikkailuistasi ja elämästäsi. Täytyypä selata blogia vähän enemmänkin!

Reply
Emma / Mutkia Matkassa maaliskuu 16, 2017 at 03:13

Aivan ihania tarinoita, oli tosi mukava lukea näitä! Hienosti avasit samalla myös sitä miten tosiaan yhteistyöt eivät välttämättä ole vaan sitä että ”taas se bloggaaja saa jotain ilmaiseksi” :)

Reply
Pirkko / Meriharakka maaliskuu 15, 2017 at 07:11

Brändi on vahva asia, vaikka auton merkki. Me olemme Audi-perhe, johon juuri eilen, sattumalta, saapui uusin Audi A4. Valkoinen tietysti, kuten lähes kaikki autoni vuosien varrelta. Samalla tulin ajatelleeksi, että siitä ensimmäisestä työsuhde-Audista on nyt aikaa jo yli 30 vuotta!
Ehkä pitäisikin taas päivittää tämä joitakin vuosia sitten ensimmäisen kerran kokoamani historiikki elämäni autoista :-)
http://meriharakka.net/2012/03/31/elamani-autot/

Reply
Anne | Metallia Matkassa maaliskuu 14, 2017 at 13:51

Olipas mielenkiintoinen – ja erilainen postaus! Oli hauska lukea, kuinka yhdellä automerkillä on voinut olla niin suuri vaikutus elämässä läpi vuosien. Paljon seikkailuita on teillä tehty Volvon kyydissä, ihanaahan se on, kun on upeita muistoja ja kokemuksia.

Reply
Ne Tammelat maaliskuu 14, 2017 at 03:55

Olipa mielenkiintoinen tarina, ihan uppouduin lukemaan sitä ja fiilistelemään reissujanne. Upeita kokemuksia ja käänteitä! Volvo ON hyvä auto. Meillä jo toinen menossa ja tämä nykyinen yksilö matkusti Amerikasta Suomeen entisen omistajansa mukana, aika hauska sattuma!

Reply
Paula - Viinilaakson viemää maaliskuu 13, 2017 at 11:55

Olipa hauska lukea teidän perheen tarina! Aikamoinen seikkailu takana, ja ymmärtääkseni ympyrä sulkeutuu pian ja uudet seikkailut alkavat kotimaassa? Nämä tällaiset perheen reissut ja muistot on tosi tärkeitä lapsille (ja tietenkin itsellekin). Mutta muistan siis paljon omasta lapsuudesta vähän vastaavanlaisia reissuja pitkin pohjoismaita… ja mikä parasta, ensimmäiset vuodet oltiin liikkeellä legendaarisella Ladalla. :)

Reply
Katja Presnal maaliskuu 13, 2017 at 14:06

Joo, meillä oli myös lapsena automatkoja Saksaan, ja yhä muistan ne :) Legendaarinen Lada kuulostaa just hyvälle muistolle :) Toivotaan todella että voidaan muuttaa Suomeen tänä kesänä tai ensi kesänä. Nyt kun lapset ovat jo lukioiässä, niin ei olekaan ihan yhtä helppoa muutella, joten toivotaan että nappaa joko tänä kesänä tai seuraavana!

Reply
Sateenmuru maaliskuu 13, 2017 at 05:13

Sykähdyttävä Volvo-tarina! Omat autoni ovat olleet vanhoja romuja – kirjamellisesti. ^_^ Paras oli ensimmäinen autoni, 30-vuotias Mini, jolla matkasin ympäri Skotlannin ylämaita – ylämäkeen oli vähän hidasta, mutta kyllä sillä lopulta aina perille pääsi. Siskoni Fordilla (tai paremminkin, frd, sillä o-kirjain oli pudonnut pois) matkasimme Irlannista Suomeen kahden koiran kanssa. Autoilu on mukavaa: avasit muistojen arkun!

Reply
Katja Presnal maaliskuu 13, 2017 at 07:41

Meillä myös näitä romuja on ihan tarpeeksi ollut Volvon rinnalla, ehkä sen takia olen aina arvostanut meidän Volvoa, kun se on ollut aina iso juttu meille että sellainen on ollut mahdollisuus pitää perhettä varten, eikä ole tullut itsestään selvyytenä. Ja siis toi Mini + Skotlanti kuulostaa mahtavalta… Ja Frd seikkailut myös! Kyllä se niin vaan on että vaikka autolla matkustaminen on hitaampaa, niin ehkä juuri siksi siitä syntyy myös muistoja jotka muistaa pitkään!

Reply
Johanna @ Out of Office maaliskuu 12, 2017 at 19:13

Ihana perhehistoriikki, Scimbaco-nimen tarina, ja monitahoinen juttu siitä miten syvää fanitusta voi olla blogien markkinointiyhteistöiden takana! Ja nuo vanhat paperiset kuvat! Nostalgisia ja rakkaita <3

Pitäisi kaivella omiakin valokuva-albumeja. Sieltäkin löytyisi pari Volvoa, se isäni auto jota ajoin heti ajokortin saatuani – ja se "uskollinen hopea" jolla ajelimme ristiin rastiin Englantia, Skotlantia ja jopa Jerseyn saarella expataikanamme. Viime vuosina minusta onkin kuoriutunut vannoutunut Audinainen, nyt jo neljäs menossa. Mutta niin se on. Kun hyvän löytää, mihin sitä vaihtamaan? :)

Reply
Katja Presnal maaliskuu 13, 2017 at 07:38

Haha, joo, minä olen myös vaihdellut aika paljon viimeisen viiden vuoden jälkeen. Meillä on ollut vuorka-autoja käytössä pitkään, joten ollaan saatu uusi auto käyttöön kuuden kuukauden välein, joten ollut kiva testailla eri autoja. Ja eikö ole hassua just miten niihin perheautoihin liittyy niin paljon muistoja? Upeita reissuja tekin teitte uskollisella hopealla :)

Reply
1 2

Leave a Comment